perjantai 5. helmikuuta 2016

COPENHAGEN












Hei,

pari päivää Kööpenhaminassa piristi kummasti. Olen ollut kaupungissa viimeksi tyttösenä.
Oli samalla mukava viettää aikaa ystävän kanssa, kuljeskella kaupungilla, käydä syömässä, kahvilla, nauttia lasillinen viiniä.
Kaupunki on hyvin viehättävä ja ihmiset ystävällisiä, 
eikä lunta tietenkään ollut missään,
joskin tuuli oli viedä tukan päästä.

Toisen päivän vietimme messuilla ihastellen tyylikkäitä ihmisiä ja tulevan syksyn muotia.
Kahden viimeisen kuvan perusteella voisi kuvitella, että kysymyksessä olivat sisustusmessut, eivätkä muotimessut...
Syksyllä sitten puetaan päälle ruskeaa; ruosteisena ja vaaleana ja sitä höystetään sinisellä, sekä vihreällä.

Kauppaa täällä piti auki poikani ja hoiti hommansa hyvin,
minähän voin tästä lähteä minne vain, milloin vain :-))

No, on kyllä ihanaa olla taas kaupalla, kun kaikkea uuttaa tulee ovista ja ikkunoista ja sitten on vielä tietty...
ihanat asiakkaat, ihanat naiset.

Viikonloppuna laitan kotiin muuten jo pääsiäisen, meillä nimittäin kuvataan maanantaina...ihan täällä kotona, rakastan pääsiäistä ja odotan sitä jo innolla, uskokaa tai älkää.

Nauttikaa viikonlopusta!
XX Päivi

10 kommenttia:

  1. good evening Paivi...Copenhagen sounds interesting and I am sure the fashion fare was ,too .I like easter also , the fresh green branches ,lovely daffodils and most important the promise of warmer weather ahead !!
    Have a good weekend hugs Ellen

    VastaaPoista
  2. Ooo ihanan näköistä. <3 Ja niin kesäistäkin tähän aikaa vuodesta. Möyh, ja niin lähelläkin ollaan, miksei täällä :)

    VastaaPoista
  3. Ai että on ihanan näköistä! Keväistä ja inspiroivaa - taas puraisi sisustuskärpänen kuviasi katsellessa ;o)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja kuvissa vilahti myös lempikahvilani :)

    VastaaPoista
  5. Ihana laukku sulla, mistä se mahtaa olla? :)

    VastaaPoista
  6. Kööpenhamina on niin ihana! Sinne palaa mielellään aina vaan uudestaan.

    VastaaPoista
  7. Mä RAKASTAN Kööpenhaminaa, käyn siellä ainakin kolme kertaa vuodessa, ihan vain ihastelemassa. Otan usein aamulennon ja tulen myöhään takaisin. Tai sitten ollaan miehen kanssa yötä. Siinä kaupungissa on sitä jotakin, minulla ottaa joka kerta vatsan pohjasta, kun pääsen sinne. Olen kait entisessä elämässä asunut siellä, tai tulevassa ;)
    Ja se tyyli, I love it.

    VastaaPoista
  8. Voih, ollut varmasti ihana reissu. Toivottavasti myös antoisa.
    Tuntuu, etten ole Köpiksessä ikuisuuksiin käynyt, viimeksi elokuussa. Ens viikolla sentään Aarhusiin.

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia, taas kerran. Ja tuo vaaleanruskea laukku, - ihanuus. Mistä, kenen(?) mahtaa olla?

    VastaaPoista
  10. HEI ja kiitoksia jälleen kommenteistanne, on ihana saada niitä!! <3 Pirjolle viimeiseen kommenttiin laukusta, että sen ostin Italian matkallani ihan jonkinlaisilta ''markkinoilta'', on vähän tuollainen vintage-villitys :-))
    XX

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...